Mekkoja ja jännitystä Messukylässä

Nyt tulevana viikonloppuna on meillä ihanan jännät paikat edessä kun kuvaamme minimallistomme vaatteet. Kuvaaja, malli ja meikkaaja on saatu sovittua hyvissä ajoin ja kuvauspaikkoja mietitty valmiiksi, nyt vaan toivotaan ettei mitään yllättävää ehdi sattua ennen lauantaita ja saadaan upeat kuvat otettua.

Vaatteiden mallit ja ideat ovat syntyneet noin viime vuoden aikana. Ideoita vaatteisiin tipahtelee milloin mistäkin ja pyrin laittamaan niitä itselleni ylös myöhempää käyttöä varten. Ideat voivat olla mm. leikkauksia, muotoja, värejä, ajatus kokonaisesta vaatteesta voi syntyä heti, tai sitten myöhemmin kun näitä yksittäisiä ideoita selaa ja yhdistelee.

Joitain malleja olen aluksi tehnyt vain omaan käyttöön, ja samalla testannut mallin käytännössä, ja myöhemmin ajatellut että malli voisi soveltua myös muille ja myyntiin.

Pian muodostui pieni kokoelma mekkoja. Ideoita ja malleja olisi ollut toki paljon enemmän, mutta pian täytyi olla realisti, kun tajusi että se olen minä joka myös kaavottaa ja ompelee vaatteet. 🙂

Nytpä on ainakin tulevaisuudelle malleja takataskussa.

Kun olin itselleni tehnyt mallikappaleet L-koossa jokaisesta vaatteesta, sarjoin kaavat muihin kokoihin. Heidi on onneksi kokoa S, ja muutenkin vartaloltaan erilainen kuin minä niin saatiin hyvin testattua jokainen vaate myös S-koossa ja todettua että mallit toimivat myös hänen vartalotyypillään. Myös muut ystäväni pääsivät osaksi testiryhmää ja pääsin sovittamaan vaatteita myös muiden päällä.

Kun saimme valittua ja tilattua Pietamoon kankaat vahvistui vielä muutamat kangasvalinnat mekkoihin. Mekot toimivat todella monissa kankaissa, joten valinnat oli vaikeita, mutta varmasti tulevaisuudessa kokeillaan malleja muissakin kangasvaihtoehdoissa.

Mallikappaleet tulivat myyntiin kivijalkaputiikkiin avajaisissamme.

Vaatteidemme yksi idea on että asiakas pääsee vaikuttamaan omaan vaatteeseensa. Jo nyt olemme tehneet erilaisia versioita mekoista; pidemmällä helmalla, eri kankaista, pääntietä muokattu ja jopa ”imetysluukkukin” tehtiin yhteen mekkoon. On ihanaa kun voimme toteuttaa asiakkaan omia toiveita malleissamme!

Toki tässä kahden naisen tehtaassa tuotantoerät ovat vielä pieniä, mutta haluamme kehittää toimintaamme niin että tulevaisuudessakin pystymme toimittamaan vaatteet ja muutkin tuotteet hyvillä toimitusajoilla asiakkaille. Näin alkutaipaleella haluamme olla tuntosarvet pystyssä ja kuulostella asiakkaiden toiveita ja tarpeita, ja vastata kysyntään, mutta emme myöskään halua tuottaa tuotteita jotka jäävät hyllyyn pölyttymään.

Nyt jäämme innostuksesta jännittyneinä odottamaan lauantain kuvauksia, ja sen jälkeen saammekin vaatteet pian myös nettikauppaan!

Mukavaa viikkoa!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *