Lokakuun meininkiä

Viime viikkoihin on mahtunut jos jonkinmoista vilinää ja vilskettä, niin että on saanut taas pitää hatustansa kiinni.

Mallisto saatiin kuvattua jo hyvän aikaa sitten ja nettikauppassakin mekot ovat olleet jo hyvän tovin. Ja mukavasti mekot on löydettykin.

Liikkeessä tulleista mekkotilauksissa ollaan päästy tekemään erilaisia versioita mekoistamme, pääosin kankaanvaihdon muodossa. Saimme nettiinkin lisättyä kustomointi-mahdollisuuden, joten ei muuta kun rohkeasti kokeilemaan sitäkin! 😉 Myös leggareita on vaatepuolella saatu uusiin koteihin.

 

Iloisena yllätyksenä on ollut myös mittatilauspalveluiden suosio asiakkaiden keskuudessa. On ollut ilo huomata että ihmiset rohkeasti käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen. Aina mittatilausvaatteen ei tarvitse olla erikoinen juhlapuku tai muu erikoistilaisuuksiin tehty vaate, vaan se voi olla myös perus trikoopaita tai yöpuku pienelle ihmiselle.

 

Huomenna pääseekin taas tekemään mm. muutaman yöpuvun tilauksesta, sekä aloittamaan raskausleggareiden tekoa. Tulevaisuudessa on myös mittatilausompelua jopa hää- ja kaasonpukujen muodossa, mikä tietysti on aivan ihanaa.

Heidi on myös ehtinyt ahkeroimaan pipo- ja asustepuolella. Hän on tehnyt meille ihania vaihtoehtoja pantoihin, pipoihin ja huiveihin merinovillasta. Nyt on valinnanvaraa vähän jokaiseen makuun, ja materiaalit ja mallit aivan ihania! Ja tietysti lämpöistä ja pehmeää syksyyn ja talveen.

 

Olemme päässeet tutustumaan jo tässä parin kuukauden aikana paljon uusiin ja ihaniin tyyppeihin. Syyskuun lopulla vietimme lauantaita ihanien bloggaajien Terhin ( äiti ja melukylänlapset ) Matun ( 10 plussanäiti ) ja Nean ( Kädenjälkiä sydämessä) kanssa. Olemme tehneet yhteistyötä jo aiemmin ja nyt he tulivat tutustumaan paikan päälle paremmin meidän toimintaamme ja samalla saatiin puolin ja toisin tutustuttua toisiimme ja toimintatapoihimme.

Pakko mainita myös By Pinja-korujen tekijä ja yrittäjä Pinja, joka tuli meille liikkeeseen myymään ja esittelemään korujaan yhtenä lokakuisena lauantaina.

Tämä on ollut mahtavaa, ja lisää on toivottavasti tulossa, uusia tuttavuuksia ja tapahtumia!

Ainakin suunnitelmia on taas melkoisesti ohjelmaa, nyt vaan varpaat ja sormet ristissä että saamme kaikki toteutumaan. Loppuvuoden tapahtumiin heräsimme vähän turhan myöhään. Valitettavasti kaikki messut ja tapahtumat ovat täynnä ja näin jäävät meidän osaltamme väliin. Nyt olemme aktivoituneet jo ensi vuoden tapahtumiin ja toivottavati Pietamo nähdään mukana monessa tapahtumassa tulevaisuudessa.

Energiaa alkuviikkoon!

Ja juuri kun tämä teksti saatiin maanantai-iltana julkistettua, odotti tiistai aamuna yllätys töihin mennessä, pääsimme peruutuspaikalla suomen kädentaidot-messuille Tampereen messukeskukseen 18-20.11! Mahtavaa. 🙂 Tervetuloa siis myös sinne tutustumaan tuotteisiimme ja meihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *