H-hetki lähestyy

Nyt viimein nettisivujen ja- kaupan avajaishetki lähenee tunti tunnilta, ja näin myös yksi iso etappi on aivan käsillä.

Kesäkuun lopussa saimme siis avaimet liiketilaamme Messukylään. Meidän onneksemme tilat oli juuri remontoitu, joten meille jäi vain sisustus ja pientä tilan laittoa, mikä nyt olikin mukavaa puuhaa, kun saa tehdä tilasta juuri meidän näköisen. Oikeastaan koko heinäkuu menikin tilaa laittaessa ja hankkiessa niitä kaikkia miljoonia tarvittavia asioita mitä liikkeen pyörityksessä tarvitsee. Toki piti myös suunnitella, ommella ja valmistaa myytäviä tuotteita, tilata kankaita, ja suunnitella hieman tulevaakin, sekä tehdä markkinointityötä. Apuna meillä oli myös meidän molempien perheet niin että ihan kaikesta ei tarvinnut selvitä itse, heistä olikin iso apu monessa asiassa.

Myös yksi työllistävä juttu heinäkuussa oli nettisivujen ja -kaupan teko. Meidän onneksemme mieheni on tämän alan ammattilainen, ja hän teki meille aivan mahtavat nettisivut. Parempia ei voisi saada. 😀 Tämä projekti tietysti työllisti myös meidät, ja pari viikkoa menikin pää pyörällä kaikista tuotteista, valokuvista, tuotekuvauksista, ja muista teksteistä mitä nettisivuille rakennettiin.

Nyt viimein liiketila on valmis, kankaat ja muut myytävät tuotteet on aikalailla saatu hyllyyn. Myymälän avajaisia on tarkoitus viettää lauantaina 13.8 klo.10.00 alkaen! Tarkoituksena on tarjota pientä purtavaa ja kahvia, sekä tietysti meillä on myös huimia avajaistarjouksia.

Siitä alkaa sitten virallisesti putiikki Pietamon toiminta. Jännittävää. Meidät on jo näin ennen avajaisia otettu lämmöllä vastaan, ja olemme todella positiivisesti yllättyneitä saamastamme hyvästä palautteesta, se jos mikä on lämmittänyt sydäntä ja luonut entistä enemmän uskoa toimintaamme ja meidän juttuumme. Olemme todellakin oikealla tiellä!

Tulevaisuudessa liikkeemme aukioloajat ovat ti-pe klo 12-19, ja la klo 10-16. Pidämme siis maanantait vapaana. Tämä päätös tehtiin sen vuoksi, koska ajattelimme pieniä lapsiamme jotka vasta alottelevat päiväkotiuraansa, ja näin tämä varmistaa kolmen päivän vapaan heille ja vähän hengähdystä päiväkotipäivistä. Onneksi meillä on kuitenkin nettikauppa, joka on auki 24/7 😉

Tervetuloa tutustumaan kauppaamme netissä ja paikan päällä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *